lauantai 9. huhtikuuta 2011

Helsinki-filmi part_1

Syksyllä vietin vähän yli kolme kuukautta Helsinki-filmin pestissä, tulipahan työharjoittelu mukavasti täyteen : ) Kuvapaljouden vuoksi jaan tämän kahteen merkintään.

Projekti oli nimeltään Där vi en gång gått eli missä kuljimme kerran (perustuu samannimiseen Kjell Westön romaaniin) ja tarkoituksena oli kuvata sekä elokuva että tv-sarja. Koska kyseessä on epookki, oli erittäin tarkkaa että kuvissa nähtävät esineet, puvustus ym. oli ajalleen sopivan näköisiä. Lavastuksessa käytettiinkin paljon antiikkisia esineitä ja varastolla oli suuret määrät esim. samettia, pitsiä, öljylamppuja ja vanhan ajan posliiniastiastoja yms.

Käytännössä päivät koostuivat erilaisen tavaran roudaamisesta välillä useammankin mutkan kautta. Tyypillisenä päivänä mentiin aamulla lavaste- ja rekvisiittavarastolle, täytettiin pakettiauto seuraavalle kuvauspaikalle menevillä tavaroilla ja lähdettiin sitten paikan päälle niitä asettelemaan. Tai sitten lähdettiin purkamaan jokin edellinen kuvauspaikka, riippui aina vähän missä milloinkin oli kuvattu. Homma oli välillä fyysisesti hyvinkin rankkaa (vanhat kokopuiset huonekalut ovat aika painavia) toisinaan oli rullakoita yms apuvälineitä käytettävissä, toisinaan vain raaka lihasvoima. Huomasi kyllä loppuvaiheessa kun oli haba ja pohkeet _hieman_ kasvaneet : DD

Joinakin päivinä olin paikan päällä kuvauksissa. Siellä homma koostui lähinnä pienten yksityiskohtien viimeistelystä, esimerkiksi ruokailukohtausta kuvatessa kynttilöiden sytyttelystä ja astioiden ja muitten pikkutavaroiden asettelusta. Toisinaan piti kiireesti peittää jokin repsottava kohta tai askarrella jokin hätäratkaisu rikkinäisen/puuttuvan esineen tilalle. Joskus avustajat vaativat vähän enemmän huomiota. Kuvauksissa oli sinänsä vähän stressaavaa, että koko ajan piti olla valppaana ja aikataulu oli useinkin aika tiukka.


Askartelemiani lahjapaketteja Lucien syntymäpäiväjuhlia varten.


Aamiaiskattaus. Useimmiten kuvauksissa käytetyt leivokset ja ruoat olivat aitoja, niitä sai joskus syödäkkin kuvausten jälkeen : )


Silkkipaperilla ja nauhalla somistettu kasvi, alla oli muoviruukku joka ei saanut näkyä.


Kiinalaisten lyhtyjen askartelua. Kuvassa Milla.


Koristeltiin vähän kakkuja.


Kuvauspaikkahäslinkiä. Heti kameran näkymättömiin jäävälle alueelle oli siirretty kaikki sillä hetkellä tarpeeton rekvisiitta, ja kamoja siirreltiin pois tieltä sitten aina sen mukaan mihin kameran paikka määrättiin. Muutenkin koko elokuvan illuusion huomasi vähän eri tavalla; vaikka kamerassa näkyisi vain kaksi ihmistä, kaikkialla kuvasta näkymättömissä häärii hirveä määrä avustajia, valomiehiä, maskeeraajia, puvustajia ja muuta henkilökuntaa.



Varaston hyllyjä.


Varastolla oli tälläiset hienot rottinkilastenvaunut ja aito karhuntalja.


Kuvauksissa käytettyjä ruokatarvikkeita. Samat keksit, leivät ja muut vähänkin säilyvämmät tuotteet käytettiin uudelleen useamman kerran. Näyttelijät ja avustajat useimmiten vain näyttelivät syövänsä, se syödyn näköinen keksi kuvassa on tod.näk. jonkun lavasteassarin murustama : D


Keskeneräinen makuuhuoneen lavastus.


Lavastajien työnurkkaus. Kaikenlaista roipetta oli aina yllättävän paljon mukana (verhotarvikkeita, työkaluja, kangaspusseja jne.)


Porvareiden piknikkiä varten ompelemiani viirejä.


Voileipäpaketteja samaan tilaisuuteen.


Viirit in action.




Samalla paikalla kuvattavaa jalkapallo-ottelua varten lavasterakennustiimi oli tehnyt tuon vanhan näköisen jalkapallomaalin. Näissä näkyy hyvin kuinka paljon porukkaa kuvauspaikalla oikeasti pyöri.


Piknikpöytiä.


Avustajat paikoillaan pöydissä ja penkeillä.

Loput kuvat part 2 jahka saan sen aikaiseksi : )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti